Lepoa

26.12.2010 Pokhara, Nepal

Lupailin jouluaattona paivityksia joulupaivaksi, mutta valitettavasti en siihen pystynyt. Selka vei jalat alta ja eilinen vietettiin lahinna vaakatasossa. Olen jo ajaessa ihmetellyt, eiko pomppuinen meno tunnu selassa lainkaan. Aatona kun saavuin, tuntui selka ihan hyvalta. Sitten illalla kavin syomassa ja baarissa, niin yhtakkia alkoi selassa ja jaloissa sattua. Eilen aamulla ei sitten meinannut paasta kavelemaan. Taytyy ottaa varovasti tasta eteenpain. Ajattelin muutenkin vahan yksinkertaistaa suunnitelmia, taalla on aivan turha ahnehtia kilometreja. Luulen etta matkalla takaisin Delhiin mina ja Enfield kuljemme osan matkasta junalla. Intian loputtomia ja polyisia tasankoja on aivan turha jurnuttaa.

Aloitetaan kuitenkin matka alusta.

19.12.2010 Delhi, India

Pyora pakattu ja valmiina lahtoon. Pyorassa on iso takateline jossa paikat myos sivulaukuille ja pienille bensakanistereille. Minulla on kuitenkin vain yksi iso punainen kassi jonka ostin Delhista varta vasten tata matkaa varten. Punainen tarkoituksella etta nakyisi hyvin liikenteessa. Kun ajoin eilen pyoran vuokraamosta kohti hotellia, parikin riksaa jo kolisteli takatelinetta.

Suurin haaste oli paasta ulos kaupungista. Hotellin vaki neuvoi mita tieta lahdetaan. Sita jatkui ehka kilometrin ennen seuraavaa isoa liikenneympyraa ja sita seuraavaa...  ja sita seuraavaa...
Kyselin poliiseilta, joita onneksi on suurimmissa risteyksissa. Valitettavasti hekaan ei aina tida mihin heidan vartioimansa tiet vievat. Kunnon karttaa ei tietenkaan ollut, senhan saisi matkalta.
Jos kyltteja oli, ne olivat lahinna hindiksi.

Parin tunnin ajon jalkeen, kyseltyani neuvoa ties moneltako poliisilta ja kadunmiehelta, tuntui etta taajama ei vaan millaan lopu. Huomasin etta saavun pian tutun nimiselle alueelle, olen ajanut kehatieta etelaan kun olisi pitanyt paasta itaan.

Vihdoin aloin paasta ulos kaupungista.

Tie itaanpain vaihteli, valilla oli hienoa moottoritieta, valilla kapeampaa ja kuoppaista maantieta. Myos liikennemaara vaihteli, valilla oli mukavan avaraa, valilla loppumatonta kuormaautojonoa.

Moottoritiet olivat kiinnostavia. Tie on hieno mutta intialaisille on unohdettu kertoa miten sita kaytetaan. Hitaimmat riksat ajavat loogisesti vasenta reunaa. Mutta sitten taas kuorma-autot ajavatkin oikeaa reunaa. Autot puikkelehtivat siina valissa kaistalta toiselle. Jotkut ajavat jarjetonta nopeutta, yleensa maasturikuskit jotka puhuvat samalla puhelimeen. Moottoritiella ei ollut kunnon liittymia vaan valilla vaan aukko keskialueessa. Jos auto/riksa/harkavankkuri halusi toiseen suuntaan kun mihin ajorata vei, ajetaan vain ajoradan reunaa/ulompaa kaistaa seuraavalle aukolle asti vaaraa puolta. Eli koko ajan saa olla varuillaan ja seurata silma kovana liikennetta joka hetki.

Kun paiva alkoi hamartymaan, etsin ensimmaisen hotellin jonka loysin. Nama tienvarsihotellit ovat aika ankeita. Keskella ei mitaan, rekat kiitavat ulkopuolella koko yon torvet soiden. Kukaan ei osaa juuri englantia. Kova aaninen hindipoppi raikaa. Yllattavaa etta joka ikisessa huoneessa on ollut tv. Jopa hotellissa jossa ei koko kahtena paivana ollut sahkoja. Kaikilta kanavilta tuntuu tulevan joko intialaisia filmeja tai hindipop videoita.

Ekan paivan ajomatka n. 200 km, edetty n. 140 km.

20.12.2010 Somewhere in U.P. India

En tullut koskaan katsoneeksi paikan nimea. Ei silti etta haluaisin sinne palata. Nyt oli ensimmaisena kohteena Rampurin kaupunki jossa tieni erkanee paatielta. Tiedan jo ettei kunnon kyltteja ole vaan taytyy kysella. GPS:sta ja Intian osm kartasta ei ole paljon apua, paatiekin jota ajan, puuttuu osittain.

Ennen Rampuria on rautatien tasoristeys, jossa on valtavat jonot. Rekat ovat tien vasemmalla kaistalla. Niiden oikealla puolella vastaantulijoiden kaistalla henkiloautot. Teen kuten muutkin moottoripyorailijat, puikkelehdin eteenpain puomin tuntumaan. Menee juna, odotellaan. Menee toinen juna. Vielakin odotellaan. Kolmannen junan jalkeen puomi nousee ja Moottoripyorat aloittavat kilpa-ajon, kuka ehtii ensiksi. Kuten arvata saattaa, toisella puolella on samalainen hardelli. Pyorat etsivat mahdolliset kolot ja puikkelehtivat eteenpain. En tieda miten autosuma puretaan, mutta en viitsi jaada katsomaan. Tama kuvastaa mielestani hyvin paikallista liikennekulttuuria. Ei osata ennakoida yhtaan. Nahdaan vain edessa ajavan takapuskuri, ei mitaan muuta. Ja siitakin pitaa paasta nopeasti ohi, oltiin sitten nopeampi tai ei.

Rampurissa yritan loytaa tiekartaa ja ajan basaariin. Kyselen kirjakauppaa ja saan ystavallisia vastauksia mutta kirjakauppaa en loyda. Monen ohi varmaan ajoin. Lopuksi yritan lahinna paasta pois basaarista mutta sekin on vaikeaa. Basaarin jalkeen ystavallinen skootterimies lahtee opastamaan minua oikealle tielle.

Nyt kun paasin ulos kaupungista ja pienemmalle tielle, ajaminen onkin kivaa ja tie miellyttava. Pohjoiseen jatkan n. 60 km jonka jalkeen kaannytaan taas itaanpain. Itaan vieva tie onkin vaikeampi, liikenneypyroita on lahes joka kylassa. Matkalla on paljon traktoreita joilla on peravaunussa jotain maataloustuotteita. Suokeriruokoa? Ne ovat hitaita, vaikeasti havaittavia ja peravaloja ei tietenkaan ole, joten tarkkana saa taaskin olla.

Nyt ei pimean laskeutuessa nay sopivaa hotellia joten joudun ajamaan jonkin matkaa pimealla. Se onkin todella ikavaa ja vaarallista. Hitaimmilla ajoneuvoilla, harkavankkureilla, polkupyorariksoilla ja em. traktoreilla ei ole takavaloja. Ja muut tienkayttajat, jotka panttaavat valojen kayttoa aivan pimeaan asti, ajavat lahinna pitkien kanssa, oli vastaantulijoita tai ei. Koitan valttaa pimeassa ajamista taysin.

Lopulta loytyy hotelli. Rojahdan sangylle ja jonkin ajan paasta raahustan ravintolaan ja syon oikein kunnolla. Paha virhe! Seuraavan paivana alkaa mahatauti.

21.12.2010 Khatima, India

Aamulla oli heikko olo ja vessassa piti vierailla moneenkin kertaan. Lahdin ajamaan eteenpain, tanne en ainakaan suostuisi jaamaan. Nepalin rajalle ei ollut pitka matka. Oli vain yksi huoli. Tiesin ettei taallapain Nepalia vaihdeta euroja, ainoastaa intian rahaa. Sita pitaisi siis saada. Onneksai rajakaupungista loytyi pankkiautomaatti. Visalla kunnon nippu sileita intian rahoja. Enpa ollut koskaan noin siisteja intian rahoja nahnytkaan. Setelit, varsinkin pienemmat ovat yleensa todella kuluneita ja likaisia.

Rajakaupungista vei kapea kuoppainen asvalttitie rajalle. Liikennetta oli tasaisesti kumpaankin suuntaan. Lahinna kavellen, polkupyoralla, mopoilla. Muutama riksakin mahtui joukkoon. Autoja naki harvakseltaan. Lopuksi viela pitkan padon yli toiselle puolelle rajajokea. Intian puolen rajamuodollisuudet oli nopeasti hoidettu. Sen sijan seinalla oleva lappu huolestutti:'Intian 500 ja 1000 rupian setelit kiellettyja nepalissa.'
Ei kannata kaantya takaisin, euroiksi en niita saa vaihdettua ja tuskin tuollaista maaraa pienemmiksikaan seteleiksi. Pienempia seteleita minulla on ehka juuri ja juuri bensaa ja hotelleita varten.

Nepalin puolella ensin immigratin jossa viisumin osto. Sen saa onneksi euroilla ja vaihtorahat nepalilaisina. Sitten tulliin jossa taytyy tullata moottoripyora. Siita taytyy maksaa veroa 125 Nrs/paiva (n. 1,30 e). Taalla ei klemmareihin tuhlata vaan tullimies liittaa paperit yhteen nuppineulalla.

Sitten taas tien paalle. Tie on yllattavan hyvakuntoinen ja ajaminen miellyttavaa. Nepalilaisille lansimaalainen moottoripyoran selassa ei ole jokapaivainen naky. Lapset tervehtivat iloisesti. Tama osa maasta on tasaista maaseutua, vuoria nakyy kauempana pohjoisessa. Taalla eivat turistit juurikaan kay.

Jatkan niin pitkaan kun valoa riittaa, lopuksi pysahdyn Kohalpur nimiseen kaupunkiin. Hotellia ei vain meinaa loytya. Lopuksi 11-vuotias tytto ottaa ohjaat kasiinsa ja hankki minulle hotellin. Hotelli on melko askeettinen mutta siisti ja mukava. Henkilokunta on ystavallista vaikka ei juurikaan englantia puhu. Tuo tytto, Kashmira kay valilla siskonsa kanssa juttelemassa. Kashmira puhuu kevyesti kylan parasta englantia, Myos kylan laakari mukaanlukien. Moottoripyora on suojassa talon sisalla kaytavassa. Sahkoja ei ole. Sanoivat etta sahko tulevat aivan pian, kahteen paivaan ei nakynyt.

22.12.2010 Kohalpur, Nepal

Vatsatauti veti niin heikoksi etta paatin pitaa lepopaivan taalla. Laakari kavi, maarasi 4 eri laaketta, joista yksi oli ciprofloxasin antibiooti. Kysyin hintaa, laakari ei halunut palkkiota, ainoastaan 215 rupiaa laakkeista (alle 2,50 e) annoin vakisin vahan rahaa kouraan. Naita ei taida edes viitsia matkavakuutuksesta laskuttaa. Olo koheni mutta vatsa tuntui yha niin epavakaalta etten uskaltanut paljon syoda. Paatin kuitenkin huomenna jatkaa matkaa.