31.12.2010 Kathmandu, Nepal
Eilen saavuin Kathmanduun. Pitkan paikallaanolon jalkeen Pokharassa tuntui tosi hyvalta jatkaa taas matkaa vaikka se tarkoittikin uusien ystavien hyvastelya Pokharassa ja tutuksi tulleen kantakapakan, The Old Blues Barin, jattamista taakse. Viimeista iltaa vietin selvinpain, seka aikaisen heraamisen etta jalkaa vaivaavan kihdin vuoksi.
Tie Pokharasta Katmanduun oli enimmakseen hyvakuntoinen mutta liikennetta oli todella paljon, varsinkin kummassakin paassa. Tie seuraili enimmakseen jokea, kayden valilla ylempana. Kylia oli ripoteltu pitkin, yleensa niiden vali ei ollut pitka. Katmanduun saavuttaessa, kaupunkia ymparoiville vuorille kiivettaessa huipun tuntumissa oli muutaman kilometrin autojono, jonka ohi puikkelehdin muista moottoripyorailijoista mallia ottaen. Jonon syyna olivat hitaat kuorma-autot jotka matelivat ylamakea etanan vauhtia, puskien samalla niin paksua mustaa savua etta vauhtini varmaan hidastui savupilveen osuessani. Perilla naama olikin aivan musta.
Kathmandun laaksoon laskeutuessa vastassa olikin sitten suurkaupungin sietamaton liikenneruuhka. Ruuhkassa seisoessani en pystynyt etsimaan bensa-asemaa ja bensa loppuikin juuri kun saavuin Thameliin, turistialueelle. Onneksi loysin kioskin jonka omistaja hommasi parissa minuutissa kaksi litraa bensaa muovipulloihin pakattuna. Kunpa voisin sanoa ettei minulle ole koskaan ennen kaynyt nain Suomessa.
Thamelkin on muuttunut siita kun viimeksi kavin Nepalissa 17 vuotta sitten. Nyt kapeita kujia kaahaava autot ja miljoonat moottoripyorat. Taalla laaksoon rajoittuvassa tiheassa ja kapeakatuisessa kaupungissa on nykyaan aivan liikaa autoja. Thamelin kadut ovat nyt taynna turisteille suunnattuja liikkeita ja ravintoloita, mielestani taalla oli ennen huomattavasti enemman tavallisia, nepalilaisiakin palvelevia liikkeita. Ja huumeiden myyjat supisevat koko ajan korvaan: 'Hash, sir, wanna smoke some?' Eivat tunnu uskovan kieltavaa vastausta. Hermot meinaavat valilla menna.
Oikeastaan mukavan ja rauhallisen Pokharan jalkeen tama kaupunki ahdistaa ja mieli tekee jatkaa matkaa. Suunnitelmana on lahtea 2. paiva, ja olla viela yksi paiva jossakin matkan varrella Nepalin puolella. Intiassa koitan sitten jarjestaa itseni ja pyorani junan kyytiin jotta saan pitkan ja tylsan paluumatkan hoidettua helpolla. Sitten muutama paiva Agrassa ja jossakin muualla Delhin lahella ennen pyoran palautusta. 10. paiva on lentoni Goalle.
Tanaan taytynee viettaa uuttavuotta Kathmandussa. Nepalilaisen oppaan mukaan paikalliset viettavat uuttavuotta lahinna alkoholin merkeissa. Taitaa tulla viela rauhattomampi yo kun viime yona.
perjantai 31. joulukuuta 2010
maanantai 27. joulukuuta 2010
Nepal
Tuossa edellisessa tekstissa unohdin mainita miten rahaongelmat lopulta ratkesivat. Yhdessa kylassa huomasin automatin, josta nostin Visalla sileita seteleita. Talla asioilla on tapna jarjestya.
23.12.2010 Kohalpur, Nepal
Jatkoin taas matkaani. Tavoitteena oli paasta Butwal nimiseen kaupunkiin ennen pimeaa.
Tie oli valilla kuten tahankin asti, enimmakseen maaseutua, jokunen kyla ja harvemmassa kaupunkeja. Valilla metsaa. Nyt kuitenkin uuten elementtina oli valilla makia, ei viela korkeita Nepalin mittapuun mukaan. Liikennetta melko vahan ja se oli paljon rauhallisempaa kuin Intiassa. Muutama pysahdys, juoma- tai teetauolle ja silloin talloin valokuvausta.
Ila alkoi hamartaa ja Butwal lahestyi, samalla maet tulivat selvasti korkeammiksi. Butwalista jatkaisin sitten eri tieta koilliseen kohti vuoristoa ja Pokharaa.
Lopulta saavuin Butwaliin. Selvasti suurin kaupunki tahan asti.Sielta lahtee tie lanteen, jota pitkin tulin. Toinen tie jatkaa itaan kohti katmandua. Pohjoiseen pain jatkuu tie Pokharaan ja etelaan kohti Intiaa. Tama on vilkas risteyskaupunki.
Hotellin loytaminen oli tas yllattavan vaikeaa. Juuri kukan ei tuntunut puhuvan englantia. Lopulta loysin jonkunlaisen hotellin, joka oli ikavahko ja kallis. Ikkunoiden hyttysverkot eivat pitaneet ja hyttysia oli valtavasti. Hotellin avoimessa pohjakerroksessa oli valtava generattori joka huusi infernaalista metelia. Toisen kerroksen vastaanotossa melu oli viela kova ja huoneessakin hairitseva. Viela yritys loytaa banaaneja illalliseksi joka lopulta onnistui vaikka ensin tuntuikin epatoivoiselta. Olin liian myohaan liikkeella ja Neplissa kaikki paikat menevat aikaisin kiinni. Yolla hyttyset kavivat kimppuun. Lopult nukuin hanskat kadessa, moottoripyoralasit silmilla ja huivit paassa ja kaulalla suojaamassa hyttysilta. Kuuma tuli mutta parempi sekin kuin hyttysten ruokana. Yolla ilmeisesti sahkoverkko alkoi taas toimia silla yhtaakkia generaattori hiljeni.
24.12.2010 Butwal, Nepal
Aamulla jatkoin matkaa, Nyt tie olikin aika erilaista, kunnon vuoristotieta. Valilla pitkia mutkittelevia nousuja ja sitten tas loputtomia laskuja. Monsuunin sateet kuulemma joka vuosi aiheuttavat taalla maanvuoryja ja tien rikkoutumisen monin paikoin. Niita kohtia siten korjataan seuraavaan monsuuniin asti. Enimmakseen tie oli kuitenkin yllattavan hyva. Oli suorastaan maaginen hetki kun ensimmaiset lumihuippuiset vuoret tulivat nakyviin. Lopulta tie laskeutui pokharan laaksoon ja kaupunki levittaytyi silmien edessa. Onko tama tosiaan sama paikka jossa olin 1993? Silloin kaupunki oli vain pienen osan nykyisesta koostaan. Etsiydyin turistialueelle, Lakesideen, jarven rannalle. Taalla tapaisin taas lansimaisi ihmisia, joita en ollut nahnyt melkein viikkoon. Illalla viela kavelylle, syomaan ja pikaisesti kaymaan baarissa.
25.-27.12.2010 Pokhara, Nepal
Joulupaiva alkoi huonosti, jalkoja sarki todella pahasti ja kavely oli vaivalloista. Ensin luulin etta ajminen li ollut liian kova rasitus selalle. Lopulta kuitenkin ymmarsin ettei selassa vikaa ole vaan kyseessa on kihtitulehdus. Ilmeisesti lahes paastoaminen vatsataudin takia on sekoittanut aineenvaihdunnan ja laukaissut kihdin.
Muuten olen tutkinut kaupunkia, ajellut hieman moottoripyoralla kaupungin ymparistossa, geokatkoillyt, kaynyt baarissa, hankkinut uusia ystavia, tavannut suomalaisen Jyrkin Turusta. Huomenna taalla alkaa monipaivaiset katufestivaalit. Aion nauttia niista ennen lahtoani Katmanduun.
23.12.2010 Kohalpur, Nepal
Jatkoin taas matkaani. Tavoitteena oli paasta Butwal nimiseen kaupunkiin ennen pimeaa.
Tie oli valilla kuten tahankin asti, enimmakseen maaseutua, jokunen kyla ja harvemmassa kaupunkeja. Valilla metsaa. Nyt kuitenkin uuten elementtina oli valilla makia, ei viela korkeita Nepalin mittapuun mukaan. Liikennetta melko vahan ja se oli paljon rauhallisempaa kuin Intiassa. Muutama pysahdys, juoma- tai teetauolle ja silloin talloin valokuvausta.
Ila alkoi hamartaa ja Butwal lahestyi, samalla maet tulivat selvasti korkeammiksi. Butwalista jatkaisin sitten eri tieta koilliseen kohti vuoristoa ja Pokharaa.
Lopulta saavuin Butwaliin. Selvasti suurin kaupunki tahan asti.Sielta lahtee tie lanteen, jota pitkin tulin. Toinen tie jatkaa itaan kohti katmandua. Pohjoiseen pain jatkuu tie Pokharaan ja etelaan kohti Intiaa. Tama on vilkas risteyskaupunki.
Hotellin loytaminen oli tas yllattavan vaikeaa. Juuri kukan ei tuntunut puhuvan englantia. Lopulta loysin jonkunlaisen hotellin, joka oli ikavahko ja kallis. Ikkunoiden hyttysverkot eivat pitaneet ja hyttysia oli valtavasti. Hotellin avoimessa pohjakerroksessa oli valtava generattori joka huusi infernaalista metelia. Toisen kerroksen vastaanotossa melu oli viela kova ja huoneessakin hairitseva. Viela yritys loytaa banaaneja illalliseksi joka lopulta onnistui vaikka ensin tuntuikin epatoivoiselta. Olin liian myohaan liikkeella ja Neplissa kaikki paikat menevat aikaisin kiinni. Yolla hyttyset kavivat kimppuun. Lopult nukuin hanskat kadessa, moottoripyoralasit silmilla ja huivit paassa ja kaulalla suojaamassa hyttysilta. Kuuma tuli mutta parempi sekin kuin hyttysten ruokana. Yolla ilmeisesti sahkoverkko alkoi taas toimia silla yhtaakkia generaattori hiljeni.
24.12.2010 Butwal, Nepal
Aamulla jatkoin matkaa, Nyt tie olikin aika erilaista, kunnon vuoristotieta. Valilla pitkia mutkittelevia nousuja ja sitten tas loputtomia laskuja. Monsuunin sateet kuulemma joka vuosi aiheuttavat taalla maanvuoryja ja tien rikkoutumisen monin paikoin. Niita kohtia siten korjataan seuraavaan monsuuniin asti. Enimmakseen tie oli kuitenkin yllattavan hyva. Oli suorastaan maaginen hetki kun ensimmaiset lumihuippuiset vuoret tulivat nakyviin. Lopulta tie laskeutui pokharan laaksoon ja kaupunki levittaytyi silmien edessa. Onko tama tosiaan sama paikka jossa olin 1993? Silloin kaupunki oli vain pienen osan nykyisesta koostaan. Etsiydyin turistialueelle, Lakesideen, jarven rannalle. Taalla tapaisin taas lansimaisi ihmisia, joita en ollut nahnyt melkein viikkoon. Illalla viela kavelylle, syomaan ja pikaisesti kaymaan baarissa.
25.-27.12.2010 Pokhara, Nepal
Joulupaiva alkoi huonosti, jalkoja sarki todella pahasti ja kavely oli vaivalloista. Ensin luulin etta ajminen li ollut liian kova rasitus selalle. Lopulta kuitenkin ymmarsin ettei selassa vikaa ole vaan kyseessa on kihtitulehdus. Ilmeisesti lahes paastoaminen vatsataudin takia on sekoittanut aineenvaihdunnan ja laukaissut kihdin.
Muuten olen tutkinut kaupunkia, ajellut hieman moottoripyoralla kaupungin ymparistossa, geokatkoillyt, kaynyt baarissa, hankkinut uusia ystavia, tavannut suomalaisen Jyrkin Turusta. Huomenna taalla alkaa monipaivaiset katufestivaalit. Aion nauttia niista ennen lahtoani Katmanduun.
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
Lepoa
26.12.2010 Pokhara, Nepal
Lupailin jouluaattona paivityksia joulupaivaksi, mutta valitettavasti en siihen pystynyt. Selka vei jalat alta ja eilinen vietettiin lahinna vaakatasossa. Olen jo ajaessa ihmetellyt, eiko pomppuinen meno tunnu selassa lainkaan. Aatona kun saavuin, tuntui selka ihan hyvalta. Sitten illalla kavin syomassa ja baarissa, niin yhtakkia alkoi selassa ja jaloissa sattua. Eilen aamulla ei sitten meinannut paasta kavelemaan. Taytyy ottaa varovasti tasta eteenpain. Ajattelin muutenkin vahan yksinkertaistaa suunnitelmia, taalla on aivan turha ahnehtia kilometreja. Luulen etta matkalla takaisin Delhiin mina ja Enfield kuljemme osan matkasta junalla. Intian loputtomia ja polyisia tasankoja on aivan turha jurnuttaa.
Aloitetaan kuitenkin matka alusta.
19.12.2010 Delhi, India
Pyora pakattu ja valmiina lahtoon. Pyorassa on iso takateline jossa paikat myos sivulaukuille ja pienille bensakanistereille. Minulla on kuitenkin vain yksi iso punainen kassi jonka ostin Delhista varta vasten tata matkaa varten. Punainen tarkoituksella etta nakyisi hyvin liikenteessa. Kun ajoin eilen pyoran vuokraamosta kohti hotellia, parikin riksaa jo kolisteli takatelinetta.
Suurin haaste oli paasta ulos kaupungista. Hotellin vaki neuvoi mita tieta lahdetaan. Sita jatkui ehka kilometrin ennen seuraavaa isoa liikenneympyraa ja sita seuraavaa... ja sita seuraavaa...
Kyselin poliiseilta, joita onneksi on suurimmissa risteyksissa. Valitettavasti hekaan ei aina tida mihin heidan vartioimansa tiet vievat. Kunnon karttaa ei tietenkaan ollut, senhan saisi matkalta.
Jos kyltteja oli, ne olivat lahinna hindiksi.
Parin tunnin ajon jalkeen, kyseltyani neuvoa ties moneltako poliisilta ja kadunmiehelta, tuntui etta taajama ei vaan millaan lopu. Huomasin etta saavun pian tutun nimiselle alueelle, olen ajanut kehatieta etelaan kun olisi pitanyt paasta itaan.
Vihdoin aloin paasta ulos kaupungista.
Tie itaanpain vaihteli, valilla oli hienoa moottoritieta, valilla kapeampaa ja kuoppaista maantieta. Myos liikennemaara vaihteli, valilla oli mukavan avaraa, valilla loppumatonta kuormaautojonoa.
Moottoritiet olivat kiinnostavia. Tie on hieno mutta intialaisille on unohdettu kertoa miten sita kaytetaan. Hitaimmat riksat ajavat loogisesti vasenta reunaa. Mutta sitten taas kuorma-autot ajavatkin oikeaa reunaa. Autot puikkelehtivat siina valissa kaistalta toiselle. Jotkut ajavat jarjetonta nopeutta, yleensa maasturikuskit jotka puhuvat samalla puhelimeen. Moottoritiella ei ollut kunnon liittymia vaan valilla vaan aukko keskialueessa. Jos auto/riksa/harkavankkuri halusi toiseen suuntaan kun mihin ajorata vei, ajetaan vain ajoradan reunaa/ulompaa kaistaa seuraavalle aukolle asti vaaraa puolta. Eli koko ajan saa olla varuillaan ja seurata silma kovana liikennetta joka hetki.
Kun paiva alkoi hamartymaan, etsin ensimmaisen hotellin jonka loysin. Nama tienvarsihotellit ovat aika ankeita. Keskella ei mitaan, rekat kiitavat ulkopuolella koko yon torvet soiden. Kukaan ei osaa juuri englantia. Kova aaninen hindipoppi raikaa. Yllattavaa etta joka ikisessa huoneessa on ollut tv. Jopa hotellissa jossa ei koko kahtena paivana ollut sahkoja. Kaikilta kanavilta tuntuu tulevan joko intialaisia filmeja tai hindipop videoita.
Ekan paivan ajomatka n. 200 km, edetty n. 140 km.
20.12.2010 Somewhere in U.P. India
En tullut koskaan katsoneeksi paikan nimea. Ei silti etta haluaisin sinne palata. Nyt oli ensimmaisena kohteena Rampurin kaupunki jossa tieni erkanee paatielta. Tiedan jo ettei kunnon kyltteja ole vaan taytyy kysella. GPS:sta ja Intian osm kartasta ei ole paljon apua, paatiekin jota ajan, puuttuu osittain.
Ennen Rampuria on rautatien tasoristeys, jossa on valtavat jonot. Rekat ovat tien vasemmalla kaistalla. Niiden oikealla puolella vastaantulijoiden kaistalla henkiloautot. Teen kuten muutkin moottoripyorailijat, puikkelehdin eteenpain puomin tuntumaan. Menee juna, odotellaan. Menee toinen juna. Vielakin odotellaan. Kolmannen junan jalkeen puomi nousee ja Moottoripyorat aloittavat kilpa-ajon, kuka ehtii ensiksi. Kuten arvata saattaa, toisella puolella on samalainen hardelli. Pyorat etsivat mahdolliset kolot ja puikkelehtivat eteenpain. En tieda miten autosuma puretaan, mutta en viitsi jaada katsomaan. Tama kuvastaa mielestani hyvin paikallista liikennekulttuuria. Ei osata ennakoida yhtaan. Nahdaan vain edessa ajavan takapuskuri, ei mitaan muuta. Ja siitakin pitaa paasta nopeasti ohi, oltiin sitten nopeampi tai ei.
Rampurissa yritan loytaa tiekartaa ja ajan basaariin. Kyselen kirjakauppaa ja saan ystavallisia vastauksia mutta kirjakauppaa en loyda. Monen ohi varmaan ajoin. Lopuksi yritan lahinna paasta pois basaarista mutta sekin on vaikeaa. Basaarin jalkeen ystavallinen skootterimies lahtee opastamaan minua oikealle tielle.
Nyt kun paasin ulos kaupungista ja pienemmalle tielle, ajaminen onkin kivaa ja tie miellyttava. Pohjoiseen jatkan n. 60 km jonka jalkeen kaannytaan taas itaanpain. Itaan vieva tie onkin vaikeampi, liikenneypyroita on lahes joka kylassa. Matkalla on paljon traktoreita joilla on peravaunussa jotain maataloustuotteita. Suokeriruokoa? Ne ovat hitaita, vaikeasti havaittavia ja peravaloja ei tietenkaan ole, joten tarkkana saa taaskin olla.
Nyt ei pimean laskeutuessa nay sopivaa hotellia joten joudun ajamaan jonkin matkaa pimealla. Se onkin todella ikavaa ja vaarallista. Hitaimmilla ajoneuvoilla, harkavankkureilla, polkupyorariksoilla ja em. traktoreilla ei ole takavaloja. Ja muut tienkayttajat, jotka panttaavat valojen kayttoa aivan pimeaan asti, ajavat lahinna pitkien kanssa, oli vastaantulijoita tai ei. Koitan valttaa pimeassa ajamista taysin.
Lopulta loytyy hotelli. Rojahdan sangylle ja jonkin ajan paasta raahustan ravintolaan ja syon oikein kunnolla. Paha virhe! Seuraavan paivana alkaa mahatauti.
21.12.2010 Khatima, India
Aamulla oli heikko olo ja vessassa piti vierailla moneenkin kertaan. Lahdin ajamaan eteenpain, tanne en ainakaan suostuisi jaamaan. Nepalin rajalle ei ollut pitka matka. Oli vain yksi huoli. Tiesin ettei taallapain Nepalia vaihdeta euroja, ainoastaa intian rahaa. Sita pitaisi siis saada. Onneksai rajakaupungista loytyi pankkiautomaatti. Visalla kunnon nippu sileita intian rahoja. Enpa ollut koskaan noin siisteja intian rahoja nahnytkaan. Setelit, varsinkin pienemmat ovat yleensa todella kuluneita ja likaisia.
Rajakaupungista vei kapea kuoppainen asvalttitie rajalle. Liikennetta oli tasaisesti kumpaankin suuntaan. Lahinna kavellen, polkupyoralla, mopoilla. Muutama riksakin mahtui joukkoon. Autoja naki harvakseltaan. Lopuksi viela pitkan padon yli toiselle puolelle rajajokea. Intian puolen rajamuodollisuudet oli nopeasti hoidettu. Sen sijan seinalla oleva lappu huolestutti:'Intian 500 ja 1000 rupian setelit kiellettyja nepalissa.'
Ei kannata kaantya takaisin, euroiksi en niita saa vaihdettua ja tuskin tuollaista maaraa pienemmiksikaan seteleiksi. Pienempia seteleita minulla on ehka juuri ja juuri bensaa ja hotelleita varten.
Nepalin puolella ensin immigratin jossa viisumin osto. Sen saa onneksi euroilla ja vaihtorahat nepalilaisina. Sitten tulliin jossa taytyy tullata moottoripyora. Siita taytyy maksaa veroa 125 Nrs/paiva (n. 1,30 e). Taalla ei klemmareihin tuhlata vaan tullimies liittaa paperit yhteen nuppineulalla.
Sitten taas tien paalle. Tie on yllattavan hyvakuntoinen ja ajaminen miellyttavaa. Nepalilaisille lansimaalainen moottoripyoran selassa ei ole jokapaivainen naky. Lapset tervehtivat iloisesti. Tama osa maasta on tasaista maaseutua, vuoria nakyy kauempana pohjoisessa. Taalla eivat turistit juurikaan kay.
Jatkan niin pitkaan kun valoa riittaa, lopuksi pysahdyn Kohalpur nimiseen kaupunkiin. Hotellia ei vain meinaa loytya. Lopuksi 11-vuotias tytto ottaa ohjaat kasiinsa ja hankki minulle hotellin. Hotelli on melko askeettinen mutta siisti ja mukava. Henkilokunta on ystavallista vaikka ei juurikaan englantia puhu. Tuo tytto, Kashmira kay valilla siskonsa kanssa juttelemassa. Kashmira puhuu kevyesti kylan parasta englantia, Myos kylan laakari mukaanlukien. Moottoripyora on suojassa talon sisalla kaytavassa. Sahkoja ei ole. Sanoivat etta sahko tulevat aivan pian, kahteen paivaan ei nakynyt.
22.12.2010 Kohalpur, Nepal
Vatsatauti veti niin heikoksi etta paatin pitaa lepopaivan taalla. Laakari kavi, maarasi 4 eri laaketta, joista yksi oli ciprofloxasin antibiooti. Kysyin hintaa, laakari ei halunut palkkiota, ainoastaan 215 rupiaa laakkeista (alle 2,50 e) annoin vakisin vahan rahaa kouraan. Naita ei taida edes viitsia matkavakuutuksesta laskuttaa. Olo koheni mutta vatsa tuntui yha niin epavakaalta etten uskaltanut paljon syoda. Paatin kuitenkin huomenna jatkaa matkaa.
Lupailin jouluaattona paivityksia joulupaivaksi, mutta valitettavasti en siihen pystynyt. Selka vei jalat alta ja eilinen vietettiin lahinna vaakatasossa. Olen jo ajaessa ihmetellyt, eiko pomppuinen meno tunnu selassa lainkaan. Aatona kun saavuin, tuntui selka ihan hyvalta. Sitten illalla kavin syomassa ja baarissa, niin yhtakkia alkoi selassa ja jaloissa sattua. Eilen aamulla ei sitten meinannut paasta kavelemaan. Taytyy ottaa varovasti tasta eteenpain. Ajattelin muutenkin vahan yksinkertaistaa suunnitelmia, taalla on aivan turha ahnehtia kilometreja. Luulen etta matkalla takaisin Delhiin mina ja Enfield kuljemme osan matkasta junalla. Intian loputtomia ja polyisia tasankoja on aivan turha jurnuttaa.
Aloitetaan kuitenkin matka alusta.
19.12.2010 Delhi, India
Pyora pakattu ja valmiina lahtoon. Pyorassa on iso takateline jossa paikat myos sivulaukuille ja pienille bensakanistereille. Minulla on kuitenkin vain yksi iso punainen kassi jonka ostin Delhista varta vasten tata matkaa varten. Punainen tarkoituksella etta nakyisi hyvin liikenteessa. Kun ajoin eilen pyoran vuokraamosta kohti hotellia, parikin riksaa jo kolisteli takatelinetta.
Suurin haaste oli paasta ulos kaupungista. Hotellin vaki neuvoi mita tieta lahdetaan. Sita jatkui ehka kilometrin ennen seuraavaa isoa liikenneympyraa ja sita seuraavaa... ja sita seuraavaa...
Kyselin poliiseilta, joita onneksi on suurimmissa risteyksissa. Valitettavasti hekaan ei aina tida mihin heidan vartioimansa tiet vievat. Kunnon karttaa ei tietenkaan ollut, senhan saisi matkalta.
Jos kyltteja oli, ne olivat lahinna hindiksi.
Parin tunnin ajon jalkeen, kyseltyani neuvoa ties moneltako poliisilta ja kadunmiehelta, tuntui etta taajama ei vaan millaan lopu. Huomasin etta saavun pian tutun nimiselle alueelle, olen ajanut kehatieta etelaan kun olisi pitanyt paasta itaan.
Vihdoin aloin paasta ulos kaupungista.
Tie itaanpain vaihteli, valilla oli hienoa moottoritieta, valilla kapeampaa ja kuoppaista maantieta. Myos liikennemaara vaihteli, valilla oli mukavan avaraa, valilla loppumatonta kuormaautojonoa.
Moottoritiet olivat kiinnostavia. Tie on hieno mutta intialaisille on unohdettu kertoa miten sita kaytetaan. Hitaimmat riksat ajavat loogisesti vasenta reunaa. Mutta sitten taas kuorma-autot ajavatkin oikeaa reunaa. Autot puikkelehtivat siina valissa kaistalta toiselle. Jotkut ajavat jarjetonta nopeutta, yleensa maasturikuskit jotka puhuvat samalla puhelimeen. Moottoritiella ei ollut kunnon liittymia vaan valilla vaan aukko keskialueessa. Jos auto/riksa/harkavankkuri halusi toiseen suuntaan kun mihin ajorata vei, ajetaan vain ajoradan reunaa/ulompaa kaistaa seuraavalle aukolle asti vaaraa puolta. Eli koko ajan saa olla varuillaan ja seurata silma kovana liikennetta joka hetki.
Kun paiva alkoi hamartymaan, etsin ensimmaisen hotellin jonka loysin. Nama tienvarsihotellit ovat aika ankeita. Keskella ei mitaan, rekat kiitavat ulkopuolella koko yon torvet soiden. Kukaan ei osaa juuri englantia. Kova aaninen hindipoppi raikaa. Yllattavaa etta joka ikisessa huoneessa on ollut tv. Jopa hotellissa jossa ei koko kahtena paivana ollut sahkoja. Kaikilta kanavilta tuntuu tulevan joko intialaisia filmeja tai hindipop videoita.
Ekan paivan ajomatka n. 200 km, edetty n. 140 km.
20.12.2010 Somewhere in U.P. India
En tullut koskaan katsoneeksi paikan nimea. Ei silti etta haluaisin sinne palata. Nyt oli ensimmaisena kohteena Rampurin kaupunki jossa tieni erkanee paatielta. Tiedan jo ettei kunnon kyltteja ole vaan taytyy kysella. GPS:sta ja Intian osm kartasta ei ole paljon apua, paatiekin jota ajan, puuttuu osittain.
Ennen Rampuria on rautatien tasoristeys, jossa on valtavat jonot. Rekat ovat tien vasemmalla kaistalla. Niiden oikealla puolella vastaantulijoiden kaistalla henkiloautot. Teen kuten muutkin moottoripyorailijat, puikkelehdin eteenpain puomin tuntumaan. Menee juna, odotellaan. Menee toinen juna. Vielakin odotellaan. Kolmannen junan jalkeen puomi nousee ja Moottoripyorat aloittavat kilpa-ajon, kuka ehtii ensiksi. Kuten arvata saattaa, toisella puolella on samalainen hardelli. Pyorat etsivat mahdolliset kolot ja puikkelehtivat eteenpain. En tieda miten autosuma puretaan, mutta en viitsi jaada katsomaan. Tama kuvastaa mielestani hyvin paikallista liikennekulttuuria. Ei osata ennakoida yhtaan. Nahdaan vain edessa ajavan takapuskuri, ei mitaan muuta. Ja siitakin pitaa paasta nopeasti ohi, oltiin sitten nopeampi tai ei.
Rampurissa yritan loytaa tiekartaa ja ajan basaariin. Kyselen kirjakauppaa ja saan ystavallisia vastauksia mutta kirjakauppaa en loyda. Monen ohi varmaan ajoin. Lopuksi yritan lahinna paasta pois basaarista mutta sekin on vaikeaa. Basaarin jalkeen ystavallinen skootterimies lahtee opastamaan minua oikealle tielle.
Nyt kun paasin ulos kaupungista ja pienemmalle tielle, ajaminen onkin kivaa ja tie miellyttava. Pohjoiseen jatkan n. 60 km jonka jalkeen kaannytaan taas itaanpain. Itaan vieva tie onkin vaikeampi, liikenneypyroita on lahes joka kylassa. Matkalla on paljon traktoreita joilla on peravaunussa jotain maataloustuotteita. Suokeriruokoa? Ne ovat hitaita, vaikeasti havaittavia ja peravaloja ei tietenkaan ole, joten tarkkana saa taaskin olla.
Nyt ei pimean laskeutuessa nay sopivaa hotellia joten joudun ajamaan jonkin matkaa pimealla. Se onkin todella ikavaa ja vaarallista. Hitaimmilla ajoneuvoilla, harkavankkureilla, polkupyorariksoilla ja em. traktoreilla ei ole takavaloja. Ja muut tienkayttajat, jotka panttaavat valojen kayttoa aivan pimeaan asti, ajavat lahinna pitkien kanssa, oli vastaantulijoita tai ei. Koitan valttaa pimeassa ajamista taysin.
Lopulta loytyy hotelli. Rojahdan sangylle ja jonkin ajan paasta raahustan ravintolaan ja syon oikein kunnolla. Paha virhe! Seuraavan paivana alkaa mahatauti.
21.12.2010 Khatima, India
Aamulla oli heikko olo ja vessassa piti vierailla moneenkin kertaan. Lahdin ajamaan eteenpain, tanne en ainakaan suostuisi jaamaan. Nepalin rajalle ei ollut pitka matka. Oli vain yksi huoli. Tiesin ettei taallapain Nepalia vaihdeta euroja, ainoastaa intian rahaa. Sita pitaisi siis saada. Onneksai rajakaupungista loytyi pankkiautomaatti. Visalla kunnon nippu sileita intian rahoja. Enpa ollut koskaan noin siisteja intian rahoja nahnytkaan. Setelit, varsinkin pienemmat ovat yleensa todella kuluneita ja likaisia.
Rajakaupungista vei kapea kuoppainen asvalttitie rajalle. Liikennetta oli tasaisesti kumpaankin suuntaan. Lahinna kavellen, polkupyoralla, mopoilla. Muutama riksakin mahtui joukkoon. Autoja naki harvakseltaan. Lopuksi viela pitkan padon yli toiselle puolelle rajajokea. Intian puolen rajamuodollisuudet oli nopeasti hoidettu. Sen sijan seinalla oleva lappu huolestutti:'Intian 500 ja 1000 rupian setelit kiellettyja nepalissa.'
Ei kannata kaantya takaisin, euroiksi en niita saa vaihdettua ja tuskin tuollaista maaraa pienemmiksikaan seteleiksi. Pienempia seteleita minulla on ehka juuri ja juuri bensaa ja hotelleita varten.
Nepalin puolella ensin immigratin jossa viisumin osto. Sen saa onneksi euroilla ja vaihtorahat nepalilaisina. Sitten tulliin jossa taytyy tullata moottoripyora. Siita taytyy maksaa veroa 125 Nrs/paiva (n. 1,30 e). Taalla ei klemmareihin tuhlata vaan tullimies liittaa paperit yhteen nuppineulalla.
Sitten taas tien paalle. Tie on yllattavan hyvakuntoinen ja ajaminen miellyttavaa. Nepalilaisille lansimaalainen moottoripyoran selassa ei ole jokapaivainen naky. Lapset tervehtivat iloisesti. Tama osa maasta on tasaista maaseutua, vuoria nakyy kauempana pohjoisessa. Taalla eivat turistit juurikaan kay.
Jatkan niin pitkaan kun valoa riittaa, lopuksi pysahdyn Kohalpur nimiseen kaupunkiin. Hotellia ei vain meinaa loytya. Lopuksi 11-vuotias tytto ottaa ohjaat kasiinsa ja hankki minulle hotellin. Hotelli on melko askeettinen mutta siisti ja mukava. Henkilokunta on ystavallista vaikka ei juurikaan englantia puhu. Tuo tytto, Kashmira kay valilla siskonsa kanssa juttelemassa. Kashmira puhuu kevyesti kylan parasta englantia, Myos kylan laakari mukaanlukien. Moottoripyora on suojassa talon sisalla kaytavassa. Sahkoja ei ole. Sanoivat etta sahko tulevat aivan pian, kahteen paivaan ei nakynyt.
22.12.2010 Kohalpur, Nepal
Vatsatauti veti niin heikoksi etta paatin pitaa lepopaivan taalla. Laakari kavi, maarasi 4 eri laaketta, joista yksi oli ciprofloxasin antibiooti. Kysyin hintaa, laakari ei halunut palkkiota, ainoastaan 215 rupiaa laakkeista (alle 2,50 e) annoin vakisin vahan rahaa kouraan. Naita ei taida edes viitsia matkavakuutuksesta laskuttaa. Olo koheni mutta vatsa tuntui yha niin epavakaalta etten uskaltanut paljon syoda. Paatin kuitenkin huomenna jatkaa matkaa.
perjantai 24. joulukuuta 2010
Taas netin aaressa
Hyvaa joulua kaikille lukijoille.
Anteeksi viikon katve, ei ole nettia osunut kohdalle. Tanaan olen liian vasynyt ja tohkeissani kirjoittaakseni enemman mutta kerrotaan nyt etta olen vihdoinkin saapunut Nepalin Pokharaan. Viisi ajopaivaa, yksi vatsataudin takia vietetty lepopaiva ja 1100 km. Ja ne paivat ovat oleet rankkoja taysia tyopaivia, ei mitaan kruisailua.
Pokhara on oikea metropoli verrattuna tienvarsikyliin joissa olen viettanyt lepoaikani viimeisen viikon aikana. Nyt koitan loytaa kivan ravintolan jossa on myos lansimaisia asiakkaita (en ole nahnyt viikkoon yhtaan lankkaria) ja juhlin joulua syomalla jotain kevytta ja maustamatonta. Vatsatauti ei ole viela kokonaan helpottanut vaikka pystynkin jo kiinteaa ruokaa syomaan. Mutta lupasinhan etta teen ainakin yhden asian, sairastun vatsatautiin.
Hyvaa joulua ja kiitokset karsivallisyydesta.
Anteeksi viikon katve, ei ole nettia osunut kohdalle. Tanaan olen liian vasynyt ja tohkeissani kirjoittaakseni enemman mutta kerrotaan nyt etta olen vihdoinkin saapunut Nepalin Pokharaan. Viisi ajopaivaa, yksi vatsataudin takia vietetty lepopaiva ja 1100 km. Ja ne paivat ovat oleet rankkoja taysia tyopaivia, ei mitaan kruisailua.
Pokhara on oikea metropoli verrattuna tienvarsikyliin joissa olen viettanyt lepoaikani viimeisen viikon aikana. Nyt koitan loytaa kivan ravintolan jossa on myos lansimaisia asiakkaita (en ole nahnyt viikkoon yhtaan lankkaria) ja juhlin joulua syomalla jotain kevytta ja maustamatonta. Vatsatauti ei ole viela kokonaan helpottanut vaikka pystynkin jo kiinteaa ruokaa syomaan. Mutta lupasinhan etta teen ainakin yhden asian, sairastun vatsatautiin.
Hyvaa joulua ja kiitokset karsivallisyydesta.
lauantai 18. joulukuuta 2010
Moottoripyörän hankintaa
Delhi, 18.12.2010
Nyt on moottoripyörä hankittu. Se olikin hankalampi homma kuin luulin.
Täällä ei ajoneuvoja myydä ulkomaalaiselle. Jos kaupat tehdään, laite pysyy intialaisen myyjän nimissä. Jos se myydään taas intialaiselle se siirtyy uuden omistajan nimiin. Kunnon liikkeet eivät halua myydä ulkomaalaiselle, ellei hän myy pyörää takaisin myyjälle myöhemmin. Kun minä halusin viedä pyörän Goalle ja lopuksi myydä siellä tai Mumbaissa, eivät liikkeet halunneet myydä pyörää minulle. He pelkäsivät että saatan myydä sen toiselle turistille, joka sitten hölmöilee pyörällä joka on yhä heidän nimissään. Useimmat ulkomaalaisille myytävät pyörät ovat siten jonkinlaisessa vuokrauksen ja omistuksen välimuodossa. Eri asia on jos ostaa toiselta turistilta, tai jos vie pyörän lopuksi pois maasta. Yksinkertaista, eikö totta?
Löysin sopivan pyörän, ja vuokrasin sen kolmeksi viikoksi. Pyörä on 2008 mallinen 500 kuutioinen. Intiassa myytävät pyörät ovet enimmäkseen 350 kuutioisia, mutta turistit haluavat 500 kuutioisia. Turistien kanssa asioivissa liikkeissä on myös 500 kuutioisia tarjolla, muuten ne ovat harvinaisia. Vuokraamossa meni melkein koko päivä papereita selvitettäessä ja ihmetellessä. Pyörä käytettiin myös saastemittauksessa, joka on Delhissä tehtävä 3 kk välein, muualla Intiassa 6 kk välein. Jotain mitä Suomessa ei ole, onneksi kun ottaa huomioon Suomen katsastushinnat. Täällä päästömittaus maksoi 35 rupiaa eli 60 senttiä. Hyvä että täällä tehdään edes jotain saasteiden vähentämiseksi. Ilma on todella sakeaa ja kurkku alkaa olla jatkuvasti kipea.
Kun lopulta pääsin ajamaan, sainkin totuttautua Delhin vilkkaaseen, vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Ajoneuvoja on todella paljon, välillä liikenne sujuu hyvin mutta pienikin hyäiriö saa sen puuroutumaan täysin. Ohitin koulun, joka oli juuri loppumassa ja pieniä koululaisia lastattiin takseihin ja pakettiautoihin ja riksoihin jotka olivat heitä hakemassa. Kun koko touhu oli organisoitu intialaisittain, paikan ohi pääseminen kesti varmaan 15 minuuttia. Ja kyseessä oli täysin suora tie, ei mitään risteystä yms, vain levennys johon yritti päästä ja josta yritti pois kymmenet autot yhtä aikaa.
Muutenkin liikenne on kiinnostavaa. Lehmät, härkävaunut, polkupyöräriksat, skootteririksat, mopot, skootterit, pienet kolmipyöräkuorma-autot ja erilaiset autot, toinen toistaan hitaampia, ajavat sikin sokin kaistamerkinnöistä välittämättä. Jotkut yrittävät kääntyä ja tunkevat vastaantulijoiden sekaan. Torvet soivat koko ajan.
Ajoin vahingossa sisälle jonkinlaiselle basaarialueelle, jossa oli aivan toivoton ruuhka. Ruuhkan aiheuttivat polkupyöräriksat, jotka väkisin yrittivät ylämäkeen ja välillä joutuivat jalkautumaan ja työntämään laitettaan ja lastiaan. Odottaessa ruuhkassa eräs ystävällinen polkupyöräriksa ajoi jalkani yli. Jalkaa jomottaa mutta onneksi mitään ei kuitenkaan särkynyt. Kävely ei juuri nyt houkuttele, mutta moottorimieshän ei kävele ;-)
Huomenna yritän päästä ulos Delhistä. Suuntaan ensin Nepalia kohti. Siellä varmaan nettiin pääsy ennen Katmandua voi olla kiven takana. Also, Darjeeling might be my cup of tea.
Ai niin, eilen tullessani vuokraamosta kotiin, päätin käydä tutussa sporttibaarissa parilla. Juuri kun olin lähdössä paikalle saapui suurieleisesti brittiläinen vanhempi lady Wendy. Aloimme juttelemaan, hänellä oli hauskat jutut ja ihana brittiaksentti. Siinä sivussa livahti muutamakin margarita. Itse olin juomahommissa aivan poikanen Wendyyn verrattuna. Onneksi baarit menevät aikaisin kiinni, joten olin vielä toimintakuntoinen tänään. Hauska ilta oli, ja sain kutsun Brightoniin.
Nyt on moottoripyörä hankittu. Se olikin hankalampi homma kuin luulin.
Täällä ei ajoneuvoja myydä ulkomaalaiselle. Jos kaupat tehdään, laite pysyy intialaisen myyjän nimissä. Jos se myydään taas intialaiselle se siirtyy uuden omistajan nimiin. Kunnon liikkeet eivät halua myydä ulkomaalaiselle, ellei hän myy pyörää takaisin myyjälle myöhemmin. Kun minä halusin viedä pyörän Goalle ja lopuksi myydä siellä tai Mumbaissa, eivät liikkeet halunneet myydä pyörää minulle. He pelkäsivät että saatan myydä sen toiselle turistille, joka sitten hölmöilee pyörällä joka on yhä heidän nimissään. Useimmat ulkomaalaisille myytävät pyörät ovat siten jonkinlaisessa vuokrauksen ja omistuksen välimuodossa. Eri asia on jos ostaa toiselta turistilta, tai jos vie pyörän lopuksi pois maasta. Yksinkertaista, eikö totta?
Löysin sopivan pyörän, ja vuokrasin sen kolmeksi viikoksi. Pyörä on 2008 mallinen 500 kuutioinen. Intiassa myytävät pyörät ovet enimmäkseen 350 kuutioisia, mutta turistit haluavat 500 kuutioisia. Turistien kanssa asioivissa liikkeissä on myös 500 kuutioisia tarjolla, muuten ne ovat harvinaisia. Vuokraamossa meni melkein koko päivä papereita selvitettäessä ja ihmetellessä. Pyörä käytettiin myös saastemittauksessa, joka on Delhissä tehtävä 3 kk välein, muualla Intiassa 6 kk välein. Jotain mitä Suomessa ei ole, onneksi kun ottaa huomioon Suomen katsastushinnat. Täällä päästömittaus maksoi 35 rupiaa eli 60 senttiä. Hyvä että täällä tehdään edes jotain saasteiden vähentämiseksi. Ilma on todella sakeaa ja kurkku alkaa olla jatkuvasti kipea.
Kun lopulta pääsin ajamaan, sainkin totuttautua Delhin vilkkaaseen, vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Ajoneuvoja on todella paljon, välillä liikenne sujuu hyvin mutta pienikin hyäiriö saa sen puuroutumaan täysin. Ohitin koulun, joka oli juuri loppumassa ja pieniä koululaisia lastattiin takseihin ja pakettiautoihin ja riksoihin jotka olivat heitä hakemassa. Kun koko touhu oli organisoitu intialaisittain, paikan ohi pääseminen kesti varmaan 15 minuuttia. Ja kyseessä oli täysin suora tie, ei mitään risteystä yms, vain levennys johon yritti päästä ja josta yritti pois kymmenet autot yhtä aikaa.
Muutenkin liikenne on kiinnostavaa. Lehmät, härkävaunut, polkupyöräriksat, skootteririksat, mopot, skootterit, pienet kolmipyöräkuorma-autot ja erilaiset autot, toinen toistaan hitaampia, ajavat sikin sokin kaistamerkinnöistä välittämättä. Jotkut yrittävät kääntyä ja tunkevat vastaantulijoiden sekaan. Torvet soivat koko ajan.
Ajoin vahingossa sisälle jonkinlaiselle basaarialueelle, jossa oli aivan toivoton ruuhka. Ruuhkan aiheuttivat polkupyöräriksat, jotka väkisin yrittivät ylämäkeen ja välillä joutuivat jalkautumaan ja työntämään laitettaan ja lastiaan. Odottaessa ruuhkassa eräs ystävällinen polkupyöräriksa ajoi jalkani yli. Jalkaa jomottaa mutta onneksi mitään ei kuitenkaan särkynyt. Kävely ei juuri nyt houkuttele, mutta moottorimieshän ei kävele ;-)
Huomenna yritän päästä ulos Delhistä. Suuntaan ensin Nepalia kohti. Siellä varmaan nettiin pääsy ennen Katmandua voi olla kiven takana. Also, Darjeeling might be my cup of tea.
Ai niin, eilen tullessani vuokraamosta kotiin, päätin käydä tutussa sporttibaarissa parilla. Juuri kun olin lähdössä paikalle saapui suurieleisesti brittiläinen vanhempi lady Wendy. Aloimme juttelemaan, hänellä oli hauskat jutut ja ihana brittiaksentti. Siinä sivussa livahti muutamakin margarita. Itse olin juomahommissa aivan poikanen Wendyyn verrattuna. Onneksi baarit menevät aikaisin kiinni, joten olin vielä toimintakuntoinen tänään. Hauska ilta oli, ja sain kutsun Brightoniin.
torstai 16. joulukuuta 2010
Delhi, 16.12.2010
Tervetuloa lukemaan matkablogiani, 'Viltsu Intiassa'.
Hieman yllättäen minulle tarjoutui tilaisuus pitää töistä pitkä palkaton vapaa. Tämä mahdollisti jo usean vuoden päässäni muhineen unelman, viettää koko talvi Intiassa. Piti vain käydä verottamassa säästöjäni niin tämä oli toteutettavissa. Hieman pelottikin tehdä näin radikaali ratkaisu mutta ajattelin että jos en sitä nyt tee, se ei toteudu koskaan. Man's got to do what man's got to do.
Tarkoitukseni on ensin kierrellä ensin Pohjois-Intiaa ja Mahdollisesti Nepalia moottoripyörällä, sen jälkeen suunnata kohti etelää ja rentoutua Goan rannoilla, matkustella siellä päin, mahdollisesti jopa Keralaan asti.
Goa on jo tuttu ja Pohjois-Intiassa ja Nepalissa olen myös matkustellut vajaa 20 vuotta sitten.
Saavuin Delhiin edellispäivänä, myöhään yöllä. Takana oli uuvuttava lento joka alkoi liian aikaisin aamulla Helsingistä. Välilaskuna oli odotusta Amsterdamissa ja lopulta pitkä sulloutumminen KLM:n jumbon ikkunapaikalle, intialaisen perheen piirittämänä. Onneksi koneen viihdelaitteista sai itse valita elokuvan monien vaihtoehtojen joukosta.
Lentoasema Delhissä oli valtava, sen on täytynyt kasvaa 18 vuoden takaisen viime vierailuni jälkeen. Maahantulomuodollisuudet oli nopeasti hoidettu eikä tullikaan ollut minusta kiinnostunut. Sitten tiskiltä pre-paid taksi keskustaan. Lapun kanssa etsimään taksia, joka ei ollut vaikea tehtävä, sillä taksitkin etsivät minua. Lentoasema tuntui viime vierailuni jälkeen myös siirtyneen kauemmas kaupungista. Kuskilla oli tutut metkut. Vasta paikkakunnalle tulleesta uudesta turistista, 'paistista', on hyödyttävä mahdollisimman paljon. Kun saavuimme turistialueelle, Pahar Ganjiin, alkoi hotellin myyminen. Enää hän ei tiennytkään missä minun pyytämäni hotelli on, vaan yritti väkisin saada minut kalliimpaan, ja kuitata bonuksen asiakkaan tuomisesta. Sain kuitenkin tahtoni läpi ja pääsin vielä taksista ja kuskista eroon.
Hotelli, 'My Inn' on ok, kalliimman puoleinen tosin. Onneksi täällä on ilmainen wlan internet, voi omalla miniläppärillä surfailla. Yhteys täytyy vain joka päiväksi aktivoida erikseen. Huone on mukavan kokoinen ja siisti. Ikkuna ei pidä ääntä yhtään vaan kaikki ulkoa kujalta kuuluu sisälle. Yöllä on onneksi hiljaista, muutamia kulkukoirien haukuntakilpailuita lukuunottamatta. Aamulla pulut jotka majailevat jossakin ikkunan lähistöllä, alkavat pitää meteliä. Sitä pitävät myös kauppiaat, mopot, skootterit, radioista huutavat Bollywood filmi hitit ja käytävillä koko ajan keskenään vuolaasti kommunikoiva henkilökunta. Onneksi olen viimeksi mainituille päässyt kostamaan ja herättänyt heidät molempina iltoina myöhään hotellille tullessani. Puluille kun pääsisi vielä kostamaan.
Eilen hankin itselleni intialaisen SIM kortin puhelimeen. Numero on +91 9650933543. Jos soitatte, muistakaa että puhelu on Intiaan asti, eikä välttämättä halpaa touhua. Minulle tietääkseni vastaaminen Suomesta tuleviin puheluihin ei maksa. Myöhemmin täytyy vielä tutkia saisiko läppäriin 3G/2G kortin tai mokkulan, jotta pääsisin nettiin.
Huomenna yritän myös ostaa moottoripyörän. Intiassa merkki on tietysti Royal-Enfield, samanlainen kun uskollinen ratsuni Suomessa. Tarjontaa täällä tuntuu löytyvän. Käytetyt ovat niin halpoja että pidemmäksi aikaa oma pyörä tulee halvemmaksi kuin vuokrattu. Tosin hermostuttaa hieman miten sen myyminen aikanaan onnistuu. Tosin jos olisi pyörä odottamassa Goalla, olisi tänne palattava pian uudestaan. Gepsiin on ladattu Open Street Mapsin ilmaiset kartat, eivät aivan aukottomat mutta helpottavat huomattavasti ajamista, kävelyä ja riksalla matkustamista.
Tässä kaikki tällä kertaa, en tiedä vielä koska palaan asiaan, imsallah. Kommentoikaa!
Ville
Tervetuloa lukemaan matkablogiani, 'Viltsu Intiassa'.
Hieman yllättäen minulle tarjoutui tilaisuus pitää töistä pitkä palkaton vapaa. Tämä mahdollisti jo usean vuoden päässäni muhineen unelman, viettää koko talvi Intiassa. Piti vain käydä verottamassa säästöjäni niin tämä oli toteutettavissa. Hieman pelottikin tehdä näin radikaali ratkaisu mutta ajattelin että jos en sitä nyt tee, se ei toteudu koskaan. Man's got to do what man's got to do.
Tarkoitukseni on ensin kierrellä ensin Pohjois-Intiaa ja Mahdollisesti Nepalia moottoripyörällä, sen jälkeen suunnata kohti etelää ja rentoutua Goan rannoilla, matkustella siellä päin, mahdollisesti jopa Keralaan asti.
Goa on jo tuttu ja Pohjois-Intiassa ja Nepalissa olen myös matkustellut vajaa 20 vuotta sitten.
Saavuin Delhiin edellispäivänä, myöhään yöllä. Takana oli uuvuttava lento joka alkoi liian aikaisin aamulla Helsingistä. Välilaskuna oli odotusta Amsterdamissa ja lopulta pitkä sulloutumminen KLM:n jumbon ikkunapaikalle, intialaisen perheen piirittämänä. Onneksi koneen viihdelaitteista sai itse valita elokuvan monien vaihtoehtojen joukosta.
Lentoasema Delhissä oli valtava, sen on täytynyt kasvaa 18 vuoden takaisen viime vierailuni jälkeen. Maahantulomuodollisuudet oli nopeasti hoidettu eikä tullikaan ollut minusta kiinnostunut. Sitten tiskiltä pre-paid taksi keskustaan. Lapun kanssa etsimään taksia, joka ei ollut vaikea tehtävä, sillä taksitkin etsivät minua. Lentoasema tuntui viime vierailuni jälkeen myös siirtyneen kauemmas kaupungista. Kuskilla oli tutut metkut. Vasta paikkakunnalle tulleesta uudesta turistista, 'paistista', on hyödyttävä mahdollisimman paljon. Kun saavuimme turistialueelle, Pahar Ganjiin, alkoi hotellin myyminen. Enää hän ei tiennytkään missä minun pyytämäni hotelli on, vaan yritti väkisin saada minut kalliimpaan, ja kuitata bonuksen asiakkaan tuomisesta. Sain kuitenkin tahtoni läpi ja pääsin vielä taksista ja kuskista eroon.
Hotelli, 'My Inn' on ok, kalliimman puoleinen tosin. Onneksi täällä on ilmainen wlan internet, voi omalla miniläppärillä surfailla. Yhteys täytyy vain joka päiväksi aktivoida erikseen. Huone on mukavan kokoinen ja siisti. Ikkuna ei pidä ääntä yhtään vaan kaikki ulkoa kujalta kuuluu sisälle. Yöllä on onneksi hiljaista, muutamia kulkukoirien haukuntakilpailuita lukuunottamatta. Aamulla pulut jotka majailevat jossakin ikkunan lähistöllä, alkavat pitää meteliä. Sitä pitävät myös kauppiaat, mopot, skootterit, radioista huutavat Bollywood filmi hitit ja käytävillä koko ajan keskenään vuolaasti kommunikoiva henkilökunta. Onneksi olen viimeksi mainituille päässyt kostamaan ja herättänyt heidät molempina iltoina myöhään hotellille tullessani. Puluille kun pääsisi vielä kostamaan.
Eilen hankin itselleni intialaisen SIM kortin puhelimeen. Numero on +91 9650933543. Jos soitatte, muistakaa että puhelu on Intiaan asti, eikä välttämättä halpaa touhua. Minulle tietääkseni vastaaminen Suomesta tuleviin puheluihin ei maksa. Myöhemmin täytyy vielä tutkia saisiko läppäriin 3G/2G kortin tai mokkulan, jotta pääsisin nettiin.
Huomenna yritän myös ostaa moottoripyörän. Intiassa merkki on tietysti Royal-Enfield, samanlainen kun uskollinen ratsuni Suomessa. Tarjontaa täällä tuntuu löytyvän. Käytetyt ovat niin halpoja että pidemmäksi aikaa oma pyörä tulee halvemmaksi kuin vuokrattu. Tosin hermostuttaa hieman miten sen myyminen aikanaan onnistuu. Tosin jos olisi pyörä odottamassa Goalla, olisi tänne palattava pian uudestaan. Gepsiin on ladattu Open Street Mapsin ilmaiset kartat, eivät aivan aukottomat mutta helpottavat huomattavasti ajamista, kävelyä ja riksalla matkustamista.
Tässä kaikki tällä kertaa, en tiedä vielä koska palaan asiaan, imsallah. Kommentoikaa!
Ville
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)