7.2.2011 Varkalla Beach, Kerala, Intia
Pitkä matka on kuljettu viime blogin jälkeen. Näyttää valitettavasti siltä että olen hiukan laiska kirjoittaja mutta nou kan duu.
Viime blogin lopussa saavuimme Bangaloreen. Odotukset Intian olutpääkaupunkia kohtaan olivat suuret kuivan ja lihattoman Hampin jälkeen. Niina oli netin kautta varannut hotellin. Hotelli oli hiukan tasokkaampi kuin Hampissa, paljon näytti olevan intialaisia liikemiehiä. Hinta oli kuitenkin melko kohtuullinen. Mikä parasta, hotellissa oli ilmainen wifi. Valitettavasti käytäntö hieman ontui, huonepalvelu ei pystynyt tekemään mitä tilasimme, vaan toimittivat meille mitä sattui. Kielimuuri vaikeutti asiointia. Wifi toimi välillä, mutta silloinkin tosi hitaasti. Välillä se ei toiminut lainkaan.
Suurin odotuksin lähdimme M.G.Roadille, jossa piti olla paljon ravintoloita. Emme löytäneet mukavaa paikkaa jossa saisi myös olutta. Intialaiset paikat olivat kuivia, ja länsimaisemmat paikat taas olivat aivan poskettoman kalliita. Menimme Ruby bariin, jossa söimme kanahampurilaiset ja joimme muutaman Tuborgin, jotka oli tehty Hyderabadissa, ei Intian olutpääkaupungissa.
Vierailin Tiedon toimistolla Bangaloren liepeillä, pitkä riksamatkan päässä. Yritin ensin järjestää vierailua paikan ruotsalaisen päällikön kautta mutta hän ei edes vastannut maileihin. Kuulin myöhemmin että hän oli juuri muuttanut takaisin Ruotsiin, eikä tämän vuoksi ollut ehtinyt vastaamaan. Suunitelma B käyttöön, ja yhteys assistentteihin Tampereella, joiden kautta sain Preethin yhteystiedot. Preethi on ollut Tampereella töissä ja hän järjesti vierailun. Toimisto sijaitsi valtavalla kampuksella, jossa on useita valtavia rakennuksia joissa on töissä kymmeniä tuhansia ihmisiä. Portilla oli tarkat turvatoimet ja reppukin läpivalaistiin. Kun löysin oikean rakennuksen, Innovation buildingin, ja hissin joka voi oikeaan kerrokseen, sain Tiedon respassa täyttyää vielä uudet laput ja sain Tiedon vierailijakortin edellisen, pääportilta saadun, lisäksi.
Preethin kanssa kävimme koko toimiston läpi, ja juttelin useiden työntekijöiden kanssa. Kaikki olivat kiinnostuneita matkastani. Toimisto näytti melko samalta kuin konttorit muullakin maailmassa. Ihmisten kuutiot olivat suunnilleen yhtä pienet kuin omassa toimistossa Turussakin. Kävimme lounaalla rakennuksen alakerrassa, jossa oli useita ravintoloita, sekä intialaisia että kansainvälisiä. Söimme paikassa joka tarjosin Preethin kotiseudun, Andhra Pradeshin ruokaa.
Kävin Bangaloren keskustan valtavassa puistossa hakemassa geokätkön. Puiston läpi kulki vilkaat autotiet, ja rauhaa ei ollut, vaan kova meteli ja tööttäys täytti puiston. Kätkö löytyi helposti kirjastorakennuksen rännistä. Tutun näköinen magneettimikro. Näitä purkkeja näkee näköjään joka puolella maailmaa.
Ostimme junaliput eteenpäin, Keralan Ernakulamiin, hotellin matkatoimistosta. Halusimme kokeilla päiväjunaa, jotta näkisimme maisemia. Juna lähti aikaisin aamulla. Jouduimme herättämään hotellin respan kaverit jotta pääsimme ulos. Apupoika nukkui lattialla ja heräsi helpommin, muttei pystynyt hoitamaan check outia. Päällikkö olikin sikeämpiuninen eikä näyttänyt kovin iloiselta jouduttuaan heräämään. Saimme kuitenkin oikean kokoisen laskun ja meidät päästettiin ulos hotellin sivuovesta. Yritimme herättää riksassaan nukkuvaa riksakuskia, mutta kuultuaan että olemme menossa lähellä sijaitsevalle rautatieasemalle, hän ei viitsinytkään herätä. Matka lähelle oli liian halpa. Lopulta saimme pysäytettyä riksan ajosta ja maksoimme kolminkertaisen hinnan valinnan varaa ei ollut.
Asemalla löysimme junan helposti. Ovet olivat auki mutta juna oli pimeä. Pikku hiljaa matkustajia alkoi valua paikalle ja jopa valot sytytettiin. Juna lähti melko ajallaan liikkeelle. Meillä oli ilmastoimaton seater vaunu, istuimet olivat aina kaksi vastatusten ja kolme paikkaa kummallakin puolella junaa. Penkit olivat kovat ja selkänojat pystyssä. Juna oli lähtiessään puolillaan ja täyttyi pikku hiljaa. Jollakin asemalla jäi pois paljon ihmisiä, ja jossakin tuli taas enemmän matkustajia kyytiin. Koko ajan käytävällä kulkivat edes takaisin myyjät. Jotku myivät ruokaa tai teetä tai muita juomia. Jotkut lasten kirjoja tai koulukirjoja. Muutama kerjäläinenkin koitti onneaan. Kun lopulta yli 10 tunnin matkan jälkeen saavuimme perille, tiesimme matkustaneemme. Seuraava junamatka yöllä sleeperissa, Kiitos! Tai lentokoneella.
Ernakulamissa meillä oli hotelli varattuna. Biju's tourist house vaikutti ensin melko siistiltä mutta myöhemmin huomasimme että paikassa oli paha kosteusongelma ja huone haisi kostealle aina kun tulimme paikalle. Kylpyhuoneessa oleva pystysuora tuuletuskuilu lorisi vettä jatkuvasti. Sähkökatkoja oli useita joka päivä.
Olimme mantereen puolella Ernakulamissa. Lauttamatkan (tai sillan) päässä saarella on Cochin kaupunki, joka on kaunis ja viihtyisä siirtomaa-ajan kaupunki. Teimme matkan Cochiin ja mietimme sinne majoittumista, mutta päätimme lopulta pysyä Ernakulamissa, jossa kaikki liikenneyhteydet olivat. Cochissa oli muuten kivoja ravintoloita mutta olutta niistäkään ei saanut.
Englannissa asuva, Keralasta kotoisin oleva Enfield-tuttu, Jaimon järjesti minulle moottoripyörän lainaksi. Lähdin bussilla 80 km päähän Palan kaupunkiin hakemaan sitä.Perillä tapasin Palan Enfield kerholaisia, joilta sain pyörän. Ajoin takaisin Ernakulamiin. Pyörä on 350 kuutioinen ja näyttää vanhalta mutta uudelleen rakennetulta. En ole tästä varma, sillä papereita en saanut mukaan. Pyörä toimii kuitenkin melko hyvin, kunhan sen saa ensin käyntiin. Aluksi käynnistys oli tosi hankalaa mutta myöhemmin kun oppi sen metkut, on käynnistys ollut helppoa. Kaikki Enfieldit tuntuvat olevan yksilöitä. Myös pyörän kytkin tuntuu olevan lopussa. Se täytynee korjata ennen matkaa vuorille Palan kerhon kanssa. Myös etujarru kaipaisi säätöä ja ehkä uusia jarrupaloja.
Pyöränhakureissua seuraavana päivänä Minimme järjestetylle retkelle. Lähdimme aikaisin aamulla kun autokuljettaja tuli meitä hotellilta hakemaan. Luulin että matkustaisimme pikkubussilla jossa on muitakin, mutta meillä olikin oma auto ja mukava vanhempim herrasmies kuljettajana. Ensin suuntasimme joelle, jonne tuli pian läheisestä tallista norsuja hoitajineen. Syötimme niille kuljettajan hankkimia banaaneja. Sen jälkeen norsut menivät polkua pitkin jokeen. Joessa hoitajat yrittivät saada norsut veteen makaamaan mutta norsut olivat ensin vastahakoisia. Olikohan vesi niiden mielestä liian kylmää. Huuto ja kepillä näpäyttely auttoivat ja norsut menivät kyljelleen. Tämän jälkeen autoimme hoitajia ja rapsutimme norsujen paksua nahkaa puhtaaksi kookospähkinän kuoren kappaleilla. Norsut selvästi nauttivat tästä. Paikalle saapui paljon muitakin turisteja mutta me olimme ainot jotka uskalsivat norsujen kanssa jokeen.
Joelta jatkoimme Backwatersille. Keralassa on ainutlaatuinen järvien, jokien ja kanavien verkosto, jota voi purjehtia veneillä ja laivoilla ja jossa kasvatetaan kaloja ja rapuja ja jonka liepeillä viljellään riisiä. Astuimme kanoottiin ja aloimme matkan kanoottimiehen sauvoessa meitä eteenpäin. Matka oli tosi kiva, näimme paljon lintuja ja välillä menimme kanavan varressa olevien kylien läpi. Kanoottimatka kesti kolme tuntia jonka kuluessa ehdimme ottaa kuumuuden ja aikaisen heräämisen väsyttäminä myös päiväunet. Kun saavuimme takaisin lähtöpaikkaan söimme Keralalaisen herkullisen kala-aterian. Ehdimme jo toivoa että rannassa olisi sauna josta olisi kiva uida mutta ison vesikäärmeen näkeminen sai meidät toisiin ajatuksiin.
Ernakulamin kuuman ja kuivan kaupungin jälkeen halusimme rannalle. Varkalla tuntui sopivalta rantakohteelta ja lähdimme matkaan. Niina matkusti junalla ja minä Enfieldillä.Matkaa oli alle 200 km mutta matkanteko kummallakin kulkutavalla oli hidasta. Niina joutui vaihtamaan junaa välillä ja odottamaan vaihtoa. Minä ajelin rauhassa NH47:ää pitkin etelään. Tie oli kapea ja ruuhkainen ja normaaliin intyialaiseen tapaan autot ohittivat toisiaan vastaantulijoista välittämättä, joten jatkuvasti sai olla valppaana ja valmiina väistämään. Kiire kannattaa unohtaa tien päälle lähtiessä. Valitettavasti intialaisille tämä on mahdoton ajatus ja jatkuvasti yritetään ohittaa, oli siihen paikkaa tai ei. Usein autot yrittävät lähteä useita kertoja ohittamaan ja sitten palaavat takaisin vastaan tulevien autojen takia. Tätä hermostunutta nykimistä ja tööttäily jatkuu kunnes lopulta tulee riittävä väli ja auto pääsee ohi. Sitten muutaman sekunnin päästä ollaankin seuraavan auton takapuskurissa kiinni ja sama meno jatkuu. Stressavaa muille ja varmaan kuljettajalle itselleenkin. Jonossa ajessakin jotkut tööttäilevät jatkuvasti vaikka on selvää ettei ohituspaikkaa ole, eikä kukaan varmasti väistä.
Saavuin Varkallan juuri kun pimeä laskeutui. Tämä oli huono juttu sillä pimeässä kylttejä oli vaikea nähdä ja hotellin etsiminen oli vaikeaa. Pikku hotellimme lähellä on isompi hyvin tunnettu hotelli, jonka luokse kysyin neuvoa varmaan yli kymmeneltä ohikulkijalta. Osa neuvoi aivan minne sattui ja todettuani ettei paikka ole sivukadun varressa, jouduin palaamaan päätielle ja jatkamaan eteenpäin. Lopulta paikka löytyi ja sain huoneen ja kylmä oluen.
Varkalla on turisteille tehty pikkukaupunki jossa on paljon kivoja ravintoloita jyrkän rantakallion yläpuolella. Hiekkarannalle laskeutuvat jyrkät portaat. Aiomme olla täällä viikon, täältä jatkan pyörällä Palaan josta jatkan Palan kerhon ja Jaimonin kautta vuorille. Sitten onkin aika palauttaa pyörä ja palata Goalle jonne Niinan perhekin tulee.
Pitkä matka on kuljettu viime blogin jälkeen. Näyttää valitettavasti siltä että olen hiukan laiska kirjoittaja mutta nou kan duu.
Viime blogin lopussa saavuimme Bangaloreen. Odotukset Intian olutpääkaupunkia kohtaan olivat suuret kuivan ja lihattoman Hampin jälkeen. Niina oli netin kautta varannut hotellin. Hotelli oli hiukan tasokkaampi kuin Hampissa, paljon näytti olevan intialaisia liikemiehiä. Hinta oli kuitenkin melko kohtuullinen. Mikä parasta, hotellissa oli ilmainen wifi. Valitettavasti käytäntö hieman ontui, huonepalvelu ei pystynyt tekemään mitä tilasimme, vaan toimittivat meille mitä sattui. Kielimuuri vaikeutti asiointia. Wifi toimi välillä, mutta silloinkin tosi hitaasti. Välillä se ei toiminut lainkaan.
Suurin odotuksin lähdimme M.G.Roadille, jossa piti olla paljon ravintoloita. Emme löytäneet mukavaa paikkaa jossa saisi myös olutta. Intialaiset paikat olivat kuivia, ja länsimaisemmat paikat taas olivat aivan poskettoman kalliita. Menimme Ruby bariin, jossa söimme kanahampurilaiset ja joimme muutaman Tuborgin, jotka oli tehty Hyderabadissa, ei Intian olutpääkaupungissa.
Vierailin Tiedon toimistolla Bangaloren liepeillä, pitkä riksamatkan päässä. Yritin ensin järjestää vierailua paikan ruotsalaisen päällikön kautta mutta hän ei edes vastannut maileihin. Kuulin myöhemmin että hän oli juuri muuttanut takaisin Ruotsiin, eikä tämän vuoksi ollut ehtinyt vastaamaan. Suunitelma B käyttöön, ja yhteys assistentteihin Tampereella, joiden kautta sain Preethin yhteystiedot. Preethi on ollut Tampereella töissä ja hän järjesti vierailun. Toimisto sijaitsi valtavalla kampuksella, jossa on useita valtavia rakennuksia joissa on töissä kymmeniä tuhansia ihmisiä. Portilla oli tarkat turvatoimet ja reppukin läpivalaistiin. Kun löysin oikean rakennuksen, Innovation buildingin, ja hissin joka voi oikeaan kerrokseen, sain Tiedon respassa täyttyää vielä uudet laput ja sain Tiedon vierailijakortin edellisen, pääportilta saadun, lisäksi.
 | |
| Tiedon toimisto Bangaloren IT-kolossissa |
 |
| Ystävällinen vierailuemäntäni, Preethi |
Preethin kanssa kävimme koko toimiston läpi, ja juttelin useiden työntekijöiden kanssa. Kaikki olivat kiinnostuneita matkastani. Toimisto näytti melko samalta kuin konttorit muullakin maailmassa. Ihmisten kuutiot olivat suunnilleen yhtä pienet kuin omassa toimistossa Turussakin. Kävimme lounaalla rakennuksen alakerrassa, jossa oli useita ravintoloita, sekä intialaisia että kansainvälisiä. Söimme paikassa joka tarjosin Preethin kotiseudun, Andhra Pradeshin ruokaa.
Kävin Bangaloren keskustan valtavassa puistossa hakemassa geokätkön. Puiston läpi kulki vilkaat autotiet, ja rauhaa ei ollut, vaan kova meteli ja tööttäys täytti puiston. Kätkö löytyi helposti kirjastorakennuksen rännistä. Tutun näköinen magneettimikro. Näitä purkkeja näkee näköjään joka puolella maailmaa.
Ostimme junaliput eteenpäin, Keralan Ernakulamiin, hotellin matkatoimistosta. Halusimme kokeilla päiväjunaa, jotta näkisimme maisemia. Juna lähti aikaisin aamulla. Jouduimme herättämään hotellin respan kaverit jotta pääsimme ulos. Apupoika nukkui lattialla ja heräsi helpommin, muttei pystynyt hoitamaan check outia. Päällikkö olikin sikeämpiuninen eikä näyttänyt kovin iloiselta jouduttuaan heräämään. Saimme kuitenkin oikean kokoisen laskun ja meidät päästettiin ulos hotellin sivuovesta. Yritimme herättää riksassaan nukkuvaa riksakuskia, mutta kuultuaan että olemme menossa lähellä sijaitsevalle rautatieasemalle, hän ei viitsinytkään herätä. Matka lähelle oli liian halpa. Lopulta saimme pysäytettyä riksan ajosta ja maksoimme kolminkertaisen hinnan valinnan varaa ei ollut.
Asemalla löysimme junan helposti. Ovet olivat auki mutta juna oli pimeä. Pikku hiljaa matkustajia alkoi valua paikalle ja jopa valot sytytettiin. Juna lähti melko ajallaan liikkeelle. Meillä oli ilmastoimaton seater vaunu, istuimet olivat aina kaksi vastatusten ja kolme paikkaa kummallakin puolella junaa. Penkit olivat kovat ja selkänojat pystyssä. Juna oli lähtiessään puolillaan ja täyttyi pikku hiljaa. Jollakin asemalla jäi pois paljon ihmisiä, ja jossakin tuli taas enemmän matkustajia kyytiin. Koko ajan käytävällä kulkivat edes takaisin myyjät. Jotku myivät ruokaa tai teetä tai muita juomia. Jotkut lasten kirjoja tai koulukirjoja. Muutama kerjäläinenkin koitti onneaan. Kun lopulta yli 10 tunnin matkan jälkeen saavuimme perille, tiesimme matkustaneemme. Seuraava junamatka yöllä sleeperissa, Kiitos! Tai lentokoneella.
 | |
| Junamatkailua |
Ernakulamissa meillä oli hotelli varattuna. Biju's tourist house vaikutti ensin melko siistiltä mutta myöhemmin huomasimme että paikassa oli paha kosteusongelma ja huone haisi kostealle aina kun tulimme paikalle. Kylpyhuoneessa oleva pystysuora tuuletuskuilu lorisi vettä jatkuvasti. Sähkökatkoja oli useita joka päivä.
Olimme mantereen puolella Ernakulamissa. Lauttamatkan (tai sillan) päässä saarella on Cochin kaupunki, joka on kaunis ja viihtyisä siirtomaa-ajan kaupunki. Teimme matkan Cochiin ja mietimme sinne majoittumista, mutta päätimme lopulta pysyä Ernakulamissa, jossa kaikki liikenneyhteydet olivat. Cochissa oli muuten kivoja ravintoloita mutta olutta niistäkään ei saanut.
 |
| Cochi |
 | |
| Lounas cochissa |
Englannissa asuva, Keralasta kotoisin oleva Enfield-tuttu, Jaimon järjesti minulle moottoripyörän lainaksi. Lähdin bussilla 80 km päähän Palan kaupunkiin hakemaan sitä.Perillä tapasin Palan Enfield kerholaisia, joilta sain pyörän. Ajoin takaisin Ernakulamiin. Pyörä on 350 kuutioinen ja näyttää vanhalta mutta uudelleen rakennetulta. En ole tästä varma, sillä papereita en saanut mukaan. Pyörä toimii kuitenkin melko hyvin, kunhan sen saa ensin käyntiin. Aluksi käynnistys oli tosi hankalaa mutta myöhemmin kun oppi sen metkut, on käynnistys ollut helppoa. Kaikki Enfieldit tuntuvat olevan yksilöitä. Myös pyörän kytkin tuntuu olevan lopussa. Se täytynee korjata ennen matkaa vuorille Palan kerhon kanssa. Myös etujarru kaipaisi säätöä ja ehkä uusia jarrupaloja.
 |
| Poliisibullet Palan poliisiasemalla |
 | |
| Paikallinen Enfield-korjaamo |
Pyöränhakureissua seuraavana päivänä Minimme järjestetylle retkelle. Lähdimme aikaisin aamulla kun autokuljettaja tuli meitä hotellilta hakemaan. Luulin että matkustaisimme pikkubussilla jossa on muitakin, mutta meillä olikin oma auto ja mukava vanhempim herrasmies kuljettajana. Ensin suuntasimme joelle, jonne tuli pian läheisestä tallista norsuja hoitajineen. Syötimme niille kuljettajan hankkimia banaaneja. Sen jälkeen norsut menivät polkua pitkin jokeen. Joessa hoitajat yrittivät saada norsut veteen makaamaan mutta norsut olivat ensin vastahakoisia. Olikohan vesi niiden mielestä liian kylmää. Huuto ja kepillä näpäyttely auttoivat ja norsut menivät kyljelleen. Tämän jälkeen autoimme hoitajia ja rapsutimme norsujen paksua nahkaa puhtaaksi kookospähkinän kuoren kappaleilla. Norsut selvästi nauttivat tästä. Paikalle saapui paljon muitakin turisteja mutta me olimme ainot jotka uskalsivat norsujen kanssa jokeen.
 | |
| Norsupyykkiä |
Joelta jatkoimme Backwatersille. Keralassa on ainutlaatuinen järvien, jokien ja kanavien verkosto, jota voi purjehtia veneillä ja laivoilla ja jossa kasvatetaan kaloja ja rapuja ja jonka liepeillä viljellään riisiä. Astuimme kanoottiin ja aloimme matkan kanoottimiehen sauvoessa meitä eteenpäin. Matka oli tosi kiva, näimme paljon lintuja ja välillä menimme kanavan varressa olevien kylien läpi. Kanoottimatka kesti kolme tuntia jonka kuluessa ehdimme ottaa kuumuuden ja aikaisen heräämisen väsyttäminä myös päiväunet. Kun saavuimme takaisin lähtöpaikkaan söimme Keralalaisen herkullisen kala-aterian. Ehdimme jo toivoa että rannassa olisi sauna josta olisi kiva uida mutta ison vesikäärmeen näkeminen sai meidät toisiin ajatuksiin.
 | |
| Kerala backwaters |
Ernakulamin kuuman ja kuivan kaupungin jälkeen halusimme rannalle. Varkalla tuntui sopivalta rantakohteelta ja lähdimme matkaan. Niina matkusti junalla ja minä Enfieldillä.Matkaa oli alle 200 km mutta matkanteko kummallakin kulkutavalla oli hidasta. Niina joutui vaihtamaan junaa välillä ja odottamaan vaihtoa. Minä ajelin rauhassa NH47:ää pitkin etelään. Tie oli kapea ja ruuhkainen ja normaaliin intyialaiseen tapaan autot ohittivat toisiaan vastaantulijoista välittämättä, joten jatkuvasti sai olla valppaana ja valmiina väistämään. Kiire kannattaa unohtaa tien päälle lähtiessä. Valitettavasti intialaisille tämä on mahdoton ajatus ja jatkuvasti yritetään ohittaa, oli siihen paikkaa tai ei. Usein autot yrittävät lähteä useita kertoja ohittamaan ja sitten palaavat takaisin vastaan tulevien autojen takia. Tätä hermostunutta nykimistä ja tööttäily jatkuu kunnes lopulta tulee riittävä väli ja auto pääsee ohi. Sitten muutaman sekunnin päästä ollaankin seuraavan auton takapuskurissa kiinni ja sama meno jatkuu. Stressavaa muille ja varmaan kuljettajalle itselleenkin. Jonossa ajessakin jotkut tööttäilevät jatkuvasti vaikka on selvää ettei ohituspaikkaa ole, eikä kukaan varmasti väistä.
Saavuin Varkallan juuri kun pimeä laskeutui. Tämä oli huono juttu sillä pimeässä kylttejä oli vaikea nähdä ja hotellin etsiminen oli vaikeaa. Pikku hotellimme lähellä on isompi hyvin tunnettu hotelli, jonka luokse kysyin neuvoa varmaan yli kymmeneltä ohikulkijalta. Osa neuvoi aivan minne sattui ja todettuani ettei paikka ole sivukadun varressa, jouduin palaamaan päätielle ja jatkamaan eteenpäin. Lopulta paikka löytyi ja sain huoneen ja kylmä oluen.
Varkalla on turisteille tehty pikkukaupunki jossa on paljon kivoja ravintoloita jyrkän rantakallion yläpuolella. Hiekkarannalle laskeutuvat jyrkät portaat. Aiomme olla täällä viikon, täältä jatkan pyörällä Palaan josta jatkan Palan kerhon ja Jaimonin kautta vuorille. Sitten onkin aika palauttaa pyörä ja palata Goalle jonne Niinan perhekin tulee.
Hyvinhän sieltä tulee tekstiä! Aika karu tuo poliisiEnfieldi. Olisi mukava joskus itsekin tempaista ja perehtyä ulkomaailmaan tuolleen pitemmän kaavan mukaan.
VastaaPoistaP.S. Onnistuisiko pieni viestinvälitys kun kerta sielläpäin olet? Oma pyörä tuli vihdoin mutta ei niitä maksettuja sivulaukkuja.