sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Viimeiset hetket Intiassa

3.4.2001 Mumbai airport

Ennen Artun lähtöä Kävimme vielä geokätköilemässä. Menimme veneretkelle läheiselle Grandin saarelle. Meitä oli yhteensä 7, viisi vierasta hotellistamme, yövartijamme Limbu, sekä veneen kuljettaja. Vene oli melko pieni moottorivene jossa oli tuolit kuudelle. 12 km matka saarelle kesti noin tunnin. Mennessä oli vasta-aallokko ja vene hakkasi jonkun verran, ja etupenkkiläiset kastuivat aika hyvin. Onneksi Intia kuivaa nopeasti, minkä kastelee. Ainakin silloin kun ei ole monsuuniaika.
Pääsimme saarelle. Ensin menimme suojaiseen lahteen saaren eteläpuolella. Täällä aallot kuitenkin olivat niin isot ettei saarelle nousu tullut kysymykseenkään. Myös rinne oli niin jyrkkä, ettei sitä olisi ilman apuvälineitä voinut nousta. Meille ehdotettiin snorkkelointia täällä, mutta vesi oli melko sameaa, eikä merenkäyntikään innostanut ketään.
Sen jälkeen lähdimme kiertämään saarta, tai oikeastaan saaria. Kahden saaren välillä oli kivikko. Myös saarten ympärillä oli paljon kiviä. Merenkäynti oli kovaa, ja vesi kohisi kovasti. Meren puolelle päästyämme aallot olivat melko isoja, aivan liian suuria pienelle veneellemme. Meinasi välillä ihan pelottaakin. Varsinkin kun venemiehemme pätevyydestä ei ollut mitään tietoa. Täällähän pätevyydeksi riittää se että on vene.
Toisella puolella saarta oli suojaisempi kohta, jossa menimme rantaan. Ranta oli täynnä meren tuomaa roskaa. Rannalla oli myös iso betonilaituri, josta osa oli romahtanut mereen. Taitaa olla monsuunikauden myrskyt tehneet tehtävänsä. Tännekin meitä yritettiin innostaa pysähtymään, mutta likainen pieni ranta ei kiinnostanut. Tässä vaiheessa luulimme, ettemme pääsisi linkaan itärannalle, jossa haikailemamme geokätkö on.

Nyt loppuu lentokentän tarjoama ilmainen nettiyhteys. Sen sai vain kahdeksi tunniksi. Jatkan heti kun pystyn.

1 kommentti: